fitfood

Matkustaminen ja dieetti, kuinka se onnistuu?

Stockholm 2016 Olen töideni puolesta reissannut viimeiset viisi vuotta melko tiuhaan tahtiin niin Suomen sisällä kuin lähivuosina myös ulkomaillakin. Ensimmäisellä kisadieetilläni vuonna 2013 tein mm. festareille sijoittuvaa promokiertuetta sekä erilaisia tuotekoulutuksia ympäri Suomea. Silloin kannoin hyvinkin tunnollisesti matkatavaroideni lisäksi joka paikkaan myös Sixpack-bagissäni kotona grammalleen punnitut valmiiksi tehdyt annokset mukanani. On my way to Columbus …

Matkustaminen ja dieetti, kuinka se onnistuu? Lue lisää »

Kukkakaalipizza

Vaikka tässä nyt kisapreppiä elelläänkin, niin joskus kuitenkin tekee mieli vähän herkutella, joten leipaisimpa itselleni eilen omaan ruokavaliooni sopivan pizzan!  Fitnesspizza 😀 Ensimmäisellä kisaprepilläni vuonna 2013 tein myös tätä pizzaa, mutta koska siitä on nyt jo kolmisen vuotta aikaa niin ei ohje ollut ihan tuoreessa muistissa. Pienen googlailun tuloksena löysin muutamankin ohjeen, mutta monessa niistä …

Kukkakaalipizza Lue lisää »