kisasuunnitelmat

Jyväskylän karsintojen kisarapsaa ja pohdintaa omista tavoitteista jaodotuksista.

Noniin, nyt alkaa hiljalleen viime viikonlopun kisahulinoiden pölyt laskeutumaan ja omiakin ajatuksia saatu jäsenneltyä hieman järkevämpään muotoon. Ehkäpä olisi hyvä aloittaa vaikka niistä omista kisoja edeltäneistä tavoitteista ja odotuksista tätä karsintakilpailua kohtaan. (c) Tomi Rehell Kuten aiemminkin olen jo kertonut, olen tehnyt tämän kisadieettini ilman valmentajaa eli pääasiassa siis yksin. Suuri kunnia ja nöyrä kiitos …

Jyväskylän karsintojen kisarapsaa ja pohdintaa omista tavoitteista jaodotuksista. Lue lisää »

Fitnesstukun avajaiset, meidän tiimin ensimmäinen tiimipäivä sekä eräänlainen offin päätös!

Viime viikonloppu meni kuin hujauksessa, kun jokaiselle päivälle oli ahdettu aika lailla ohjelmaa! 🙂 Perjantaina kävimme Joonaksen kanssa poikkeuksellisesti ulkona syömässä ja paikaksi valitsimme Stefan’s Steakhousen. Ruoka oli todella hyvää ja molemmat saivat juuri sellaista ruokaa, mitä halusivatkin. Joonas tilasi hampurilaisen ja minä 200 gramman sisäfilepihvin salaatin kanssa, jotta sain jätettyä hieman tilaa makroihin myös …

Fitnesstukun avajaiset, meidän tiimin ensimmäinen tiimipäivä sekä eräänlainen offin päätös! Lue lisää »

Mitäs sitten seuraavaksi?

Heipähei ja alkuun mitä nöyrimmät kiitokset kaikista tsemppiviesteistä ja kommenteista, mitä edellinen ”vuodatukseni” sai aikaan! Jokainen viesti oli todella ihana ja sai hymyn huulilleni niitä lukiessa. Haluan kuitenkin korostaa vielä, että edellisen tekstin tarkoitus ei tosiaan ollut kitistä maailman epäreiluutta, vaan realistisesti pohdiskella epäonnistuneen suoritukseni aiheuttamia tunnetiloja, itse epäonnistunutta suoritusta sekä siihen johtaneita syitä. Ja …

Mitäs sitten seuraavaksi? Lue lisää »

Suunnitelmien muutoksia ja pari painavaa sanaa bloggaamisesta.

Hiphei!  Hetki on taas edellisestä postauksesta vierähtänyt! Olen edelleen jatkanut itseni ylityöllistämistä ja samalla koittanut saada muutamia koulun rästihommia ajan tasalle, joten aikaavievien tekemisten karsiminen on sitten aloitettu täältä blogin päästä.  Edellisessä postauksessa kirjoittelin tulevista kisasuunnitelmistani, joita ajoitettiin ensi syksyyn. Nyt kuitenkin päätimme valmentajani kanssa, että kilpailen vasta keväällä 2016, kuten itse alunperin olin ajatellutkin. …

Suunnitelmien muutoksia ja pari painavaa sanaa bloggaamisesta. Lue lisää »